Tillbaka
3.7.2006
Tänään alkaa pohjoismainen näkövammaisten nuorten leiri Kokkolassa. Ohjelmaa on runsaasti, mutta tärkeintä on kuitenkin muiden näkövammaisten nuorten tapaaminen.
– On hauskaa ja erittäin tärkeää silloin tällöin tavata muita näkövammaisia nuoria. Elämme näkevässä maailmassa, mutta kun kaikki ovat samassa tilanteessa, ei näkövammasta muistuteta jatkuvasti ja näkövamman sijaan voidaan keskittyä vaikkapa kokemusten ja vinkkien vaihtamiseen, kertoo Sigrún Bessadóttir, yksi leirin järjestäjistä.
Sigrún on kotoisin Islannista ja asuu nykyisin Suomessa. Hänelle tämä pohjoismainen leiri on kuudes.
– Muiden samassa tilanteessa olevien nuorten tapaaminen on tärkeää. Saadaan uusia ystäviä ja kuullaan miten muilla menee. Erityisesti Islannissa on melko vähän nuoria näkövammaisia, joten pohjoismaiset nuortenleirit ja siellä saatavat kontaktit ovat tärkeitä, Sigrún kertoo.
Leirin teemana on pohjoismainen kulttuuri. Ohjelmaan kuuluu mm. vierailuja, työpajoja, pelejä ja leikkejä. Leirillä on 26 osanottajaa kaikista viidestä pohjoismaasta. Lisäksi jokaisesta maasta on mukana avustaja. Leirin ohjaajat tulevat Näkövammaisten Keskusliitosta ja Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf:stä.
Pohjoismaiden näkövammaisten liitot järjestävät nuortenleirin vuosittain ja vastaavat järjestelyistä vuorotellen. Tämän kesän leiri pidetään Villa Elbassa Kokkolassa 3.-10.7. Osanottajat ovat 15-25-vuotiaita. Leiri järjestettiin viime vuonna Norjassa. Edellisen kerran leiri järjestettiin Suomessa 2001.
Lisätietoja ja mahdolliset vierailut leirillä:
Sigrún Bessadóttir, 040-539 5598 tai Raisa Ticklén, 040-515 3917
Förbundet Finlands Svenska Synskadade (FSS) on ruotsinkielisten näkövammaisten etu-, yhdessäolo- ja palvelujärjestö. Liitolla on noin 800 näkövammaista henkilöjäsentä seitsemässä alueyhdistyksessä. Suomessa arvioidaan olevan noin 80.000 näkövammaista henkilöä, joista ruotsinkielisiä on noin 5.000. FSS:n tehtävänä on valvoa heidän etujaan ja tuottaa yhteiskunnan palvelutarjontaa täydentäviä erityispalveluja. FSS täyttää vuonna 2006 60 vuotta ja juhlistaa vuotta perusajatuksella, että näkövammaisenakin voi elää hyvää elämää.